0
0.00 €
Sulje X

Kainuun Liitto

Kainuun Liitto


Kainuun liitto toimii aluekehitysviranomaisena alueiden kehittämislain perusteella. Kainuun liitto vastaa alueen yleisestä kehittämisestä maakunnassa ja edistää suunnitelmien toteuttamista sekä tekee rahoitus- ja rakennerahastolain mukaiset EU-ohjelmien suunnittelu- ja toimeenpanotehtävät.

Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella Kainuun liiton tehtävänä on toimia maakunnan suunnitteluviranomaisena. Lain mukaan maakunnan suunnitteluun kuuluvat maakuntasuunnitelma, muuta alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma - maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma ohjaa maakuntakaavojen ja maakuntaohjelmien laatimista.

Kainuun liitto vastaa myös muulla lainsäädännöllä maakunnanliitolle määrätyistä tehtävistä ja jäsenkuntien sille antamista tehtävistä. Kesällä 2012 hyväksytyn perussopimuksen mukaan Kainuun liitto edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.

Jäsenkunnat:
Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala.

Kainuun Liitto

Kauppakatu 1
87100 Kajaani
Puh. 08 6155 41

Pienennä kartta
Näytä suurempi kartta

Copyright ©2018 Corego Oy